Uusia kasvoja

(Aluksi: Pahoittelen postauksen loppupuolella olevia outoja valkoisia laatikoita, jotka ympäröivät kuvat, sekä tekstin. Yritän selvitellä, miten ne oikein sössin ja korjata asian.)

Sehän olisi jo toinen postaus tänään! Mitä ihmettä! No, näiden kahden tarinan osan vibat eroavat isosti, mutta ei anneta sen haitata. Tässä osassa tutustumme kaupungin uuteen asukkaaseen. 

Kuka hän on? Se selviää vain lukemalla!

 Osa 6: Evastiina Kyöpeli

Evastiina Kyöpeli lähti sinä yönä kauas kotikylästään, kauas menneisyydestään, kauas omasta itsestään. 

Matka taittui luudanvarrella, johon oli ripustettu hänen pieni omaisuutensa. Edes kissaa hänellä ei ollut matkaseuranaan, paha allergia esti sen. Edes noitien rohdot eivät moista kyenneet parantamaan.

Vaikka hän olikin rakastanut kulmakauppoja joissa törmäsi tuttuihin, pitänyt paikallisista auringon säteistä, jotka valaisivat kauniilla tavalla koko kylän illan punertaessa tietään yöhön, rakastanut kotipaikkaansa - ei hän ollut enää kyennyt jatkamaan elämäänsä siellä.

Hän ei ollut saanut sieltä kaipaamaansa. Lopulta jokainen väsyy tai kyllästyy yrittämään. Evastiina juuri tänä nimenomaisena yönä. Kun uneton, öinen pimeys imee itseensä, on sitä paettava luudalla. 

Hänen syvimmissä toiveissaan joku olisi ollut hänen mukanaan, ettei moista matkaa olisi täytynyt tehdä yksin. Vaan ei ollut, ei yhtäkään sielua lähimailla.

Hänen matkaseuranaan olivat vain tähdet, kuu ja hiljaisuus. Se tuntui pitkästä aikaa ikuisuuteen hyvältä, vapauttavalta. Hän ei tiennyt, tulisiko hänestä onngellista muualla, mutta sillä nimenomaisella hetkellä sumuinen tulevaisuus ja kesäisen yön viileä kosteus olivat kaikki, mitä hän osasi kaivata.

---

Uusi määränpää oli pieni kaupunki. Tarpeeksi iso kaupungiksi, sekä hukuttamaan jokaisen salaisuuden sisälleen, tarpeeksi pieni, ettei itsessään hukuttanut ihmistä.

Majapaikka täytyisi löytää. Evastiina käveli pitkin satunnaisia katuja, katsellen ikkunoita ja rakennusten ovia. Voisiko jostain niistä löytyä hänen kotinsa?

Lopulta Evastiina päätyi vanhan, hylätynnäköisen rakennuksen luo. Rakennus oli hieman pölyinen, mutta yhden yön ajaksi, suhteellisen oiva majapaikka

  Toivoa säihkyi ilmoitus, jonka hän oli nähnyt matkallaan kaupungin halki: "Vuokrataan asunto". Huomisaamuna hän selvittäisi, voisiko hänestä tulla vuokralainen

Pahimmassa tapauksessa hänellä oli aina hätävara: loitsunsa.

---

Nyt on Evastiinan ensimmäinen osa korkattu! Laitan vastoin tapojani kuvia tarinan loppuun, koska jotenkin tuntui, että ne vesittäisivät tunnelman, jos tunkisin ne ennen tarinaa.